Me haluamme, että seuraava hallitus kirjaa selkeästi ohjelmaansa onnellisuusmittarin käyttöönoton, vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki totesi tänään. En ottaisi asiaan kantaa, ellei se minusta liippaisi läheltä myös Kevyttä musiikkia.
Manic Street Preachersin pitkäaikaisena ihailijana en voi hyväksyä, että ihminen ei saisi halutessaan olla onneton - vaikka läpi elämänsä jos niin haluaa. Toisin sanoen: Että joku ilmoittaa olevansa pohjimmiltaan ikuisesti (forever) onneton, ei saa tarkoittaa sitä, että kyseessä on ihminen, jonka tilaan tulee puuttua.
Politiikan tehtävä ei ole tehdä ihmisistä onnellisia. Politiikka, toisin kuin Manic Street Preachers tai Jumala, ei siihen pysty.
Politiikan tehtävä on huolehtia ihmisten yleisestä hyvinvoinnista. Siitä, että ihmisillä on leipää, että he saavat hoitoa sairauksiinsa, että vallitsee laki ja järjestys. Laki ja järjestys, terveys ja leipä, ei vielä taa sitä, että ihminen olisi onnellinen. Ainakaan tämä kaikki ei ole tehnyt Sean Mooresta onnellista.
En silti näe häntä ongelmana, johon Britannian poliittisen järjestelmän tulisi puuttua.
Puhe onnellisuudesta on tärkeää. Luen mielelläni Anni Sinnemäenkin pohdintaa aiheesta. Mutta poliitikkona hänellä on tärkeämpiäkin asioita huolehdittavana. Niihin syihin jotka tekevät Sean Mooresta tai Pertti Neumannista onnettoman, Sinnemäki ei pysty vaikuttamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti